
Keijutytön ja Peikkopojan matka kohti kuunsiltaa alkoi siitä illasta kun tuli aika kaivaa kalenterit esiin ja päättää hääpäivä.
Perinteiset kesähäät olivat itsesestäänselvyys ja koska nyt eletään jo kevättä niin häiden järjestäminen seuraavaan kesään oli poissuljettu ajatus. Vuosiluvuksi valikoitui siis suoraan 2017.
Vaikka viime kesänä ei helteet päässeet kotosuomessa juuri juhlia haittaamaan emme halunneet häitämme juhlittavat ruuhakaisimpaan ja kuumimpaan aikaan. Toukokuu tuntui meille luotevalta ja miellyttävältä ajankohdalta jo siltäkin kannalta, että kevät on perinteisesti uuden alku. Monesti säätkin suosivat hyvin toukokuun lopulla.
Alunperin hääpäivän piti olla 20.5, mutta hääpaikkaa miettiessä tätä jouduttiin heti korjaamaan viikkoa myöhäisemmäksi eli 27.5.
Päivämäärän tarkentuessa muutoin niin ei-hössöttävän morsiamen aivoissa tapahtui jokin uudelleenasetus ja hääsuunnitelmat ovat vieneet miltei jokaisen nukumiselta ja töiltä liikenevän hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti